maanantai 19. toukokuuta 2014

Toukokuun paketti snyltäni

Sain ihanan vihertävän toukokuun paketin.. Tämä paketti auttoi kovasti kevätväsymykseen. Kertokoon kuvat sanoja enemmän. 


Oda-lanka on minulle ihan uusi tuttavuus.. 




Loppuun vielä kuva rennosti ottavasta apinasta, vaikka ympärillä pyörikin ala-aste ja päiväkoti-ikäisiä lapsia paljon.. 



maanantai 7. huhtikuuta 2014

Huhtikuun pakettin snyltäni..

Kiireistä työpäivää piristi kovasti viesti, että paketti on saapunut. :) Pieneen kevätflunssaan ja kevät väsymykseen tämä aivan ihana paketti on oivallinen lääke. :)



Tällainen ihana taikapallo ilmestyi kirjekuoren kanssa laatikosta. Tuollainen taikapallo houkuttaa suoraan purkamaan. :)


Pääosin taikapallo koostui minulle täysin uudesta langasta Strömpegarnin Magic coloursista.


Langan väri on aivan ihana ja uskon, että lanka pääsee puikoille viimeistään pääsiäisen aikaan. :) 


Syvemmältä pallosta löytyi kaksi kerää Superwash sportia aivan ihanan vihreän värisenä.


Lisäksi paketissa oli kuusi erittäin kaunista silmukkamerkkiä. 


Pääsiäisen aikaan rairuoholle on käyttöä. Töissä jo istutin rairuohoa. Viherpeukaloni ei ole todellakaan mikään paras. Eli jännityksellä odotetaan lähteekö ne itämään. 


Lisäksi siellä oli aivan ihanan vaniljan tuoksuista käsirasvaa. :) Kädet ovatkin melko kuivat eli käsirasva oli tarpeeseen. 


Ja tässä paketti on kokonaisuudessaan. Ja lisäksi paketti sisälsi kirjeen snyltäni ja ihanien sukkien ohjeen. Eli tuo Strömpegarnin lanka hyppää varmaan tuohon ohjeeseen pääsiäisen aikaan.


Snylleni tiedoksi, että edellisen paketin langat odottavat vielä projektia. Paljon on vielä rästissä töitä ja vaikka tekisi mieli aloittaa uusi projekti, niin vanhoja pitää tehdä valmiiksi. 



tiistai 11. maaliskuuta 2014

uuden sny kierroksen ensimmäinen paketti.

Innostuin viime syksynä ensimmäisen kerran osallistumaan sny kierrokselle ja se oli aivan ihana kierros ja paketit piristi kovasti aina päivää.

Tänään oli tullut viestiä postista töissä ollessani ja siellähän odottikin uudelta snyltäni oli tullut paketti.

Paketti oli aivan ihana ja odotan innolla tuleviakin paketteja. :)


Paketti oli ihanan keväisen väreinen. Paketti sisälsi kaksi kerää baby ull merinovilla-lankaa keväisen keltaisena, ihanaa vihreätä Basic- lankaa, keltaisia nappeja, tuoksukynttilöitä, keltainen tuikkukippo, servettejä ja ihana magneetti. :)


Tässä lähempää kuvaa langoista. 






KIITOS SNYLLE IHANASTA PAKETISTA!!

torstai 26. joulukuuta 2013

Salaisuus paljastuu


Viimeinen paketti snyltäni tuli joulukuun puolivälissä. Ihana paketti sisälsi kierrosmittareita, avainpussin, kahdet sukkapuikot, kynsiviiloja, avainpussi, tarroja, pieniä kortteja joulupalloja, enkeli-askartelupaketin, suklaata, joululahjapaketin ja kirjeen. 


Lisäksi pakettiin kuului kaksi kerää Sandness duett lankaa kaksi kerää ja Katia gales lankaa kaksi kerää. 

Osallistuin ensimmäistä kertaa tähän ja aion ehdottomasti osallistua uudelleenkin. Salaisen ystävän paketit piristivät kovasti päivää ja niitä odotti kovasti. 

Salaiseksi ystäväkseni osoittautui Sirpa. Hänellä ei ole blogia, mutta hänen upeista töistään löytyy kuvia täältä: Omin pikku kätösin by Sirpa 


Tässä on äidin tekemiä pipareita, joilla herkuteltiin. :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Marraskuun paketti snyltä

Kiiresen työpäivän jälkeen olin kotiin matkalla töistä ja tuli tieto, että paketti oli postissa minua odottamassa. Voi kun paketti voikin raskaan päivän jälkeen piristää. 

Kyseinen paketti on aivan ihana minun näköiseni. :)

Paketti sisälsi kaikkea aivan ihanaa. Siellä oli neljä kerää uutta tuttavuutta eli  My first regia-lankaa. Sitä löytyi kirjavana lankana sekä vaaleanpunaisen sävyissä että vaaleansinisen sävyissä, lisäksi oli kerät vaaleanpunaista että vaaleansinistä lankaa. Lisäksi oli kerä Mark & Kattensin Moss Space lankaa, joka myös on aivan uusi tuttavuus. Lisäksi siellä oli kauniissa pahvikortissa ompeluneuloja, puikkomitta, sydämen muotoinen lasihelmi, pöllö servettejä, huulirasva, eräänlaiset sakset, tuikkukynttilöitä ja kaksi tikkaria sekä kortti. 


 Kruununa paketista löytyi ihana neulekirja nimeltään Pehmoisia neuleita pienokaiselle. Olen usein hypistellyt ja katsellut kyseistä kirjaa, mutta vielä on jäänyt kaupan hyllylle.



Suuri kiitos snylleni paketista. Oikea piristysruiske raskaaseen työviikkoon.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Lokakuun paketti sny:ltä

Vihdoin sain kameran ja muistikortinlukijan samaan paikkaan ja sain kamerasta kuvat koneelle. 

Sain paketin jo kuukausi sitten neuleystävältäni. 





Paketti sisälsi Easy knit-lankaa, nro 10 puikot, puikkokotelo, mittanauha, silmukkamerkkejä, nenäliinoja, neuleohje langalle, nuppineuloja ja läkerol-pastelleja. 

Paketti oli ihana ja olen aloittanut tekemään sen ohjeen mukaan kauluria kyseisestä langasta. 





tiistai 29. lokakuuta 2013

SNY:n lokakuun paketista välitietoa

Paketti saapui perille jo ajat sitten, mutta teknisiä ongelmia löytyy täältä. Kuvat ovat kamerassa ja kameran muistikortinlukija on vanhempien luona. Kuvat tulevan viimeistään isänpäiväviikonloppuna..