torstai 26. joulukuuta 2013

Salaisuus paljastuu


Viimeinen paketti snyltäni tuli joulukuun puolivälissä. Ihana paketti sisälsi kierrosmittareita, avainpussin, kahdet sukkapuikot, kynsiviiloja, avainpussi, tarroja, pieniä kortteja joulupalloja, enkeli-askartelupaketin, suklaata, joululahjapaketin ja kirjeen. 


Lisäksi pakettiin kuului kaksi kerää Sandness duett lankaa kaksi kerää ja Katia gales lankaa kaksi kerää. 

Osallistuin ensimmäistä kertaa tähän ja aion ehdottomasti osallistua uudelleenkin. Salaisen ystävän paketit piristivät kovasti päivää ja niitä odotti kovasti. 

Salaiseksi ystäväkseni osoittautui Sirpa. Hänellä ei ole blogia, mutta hänen upeista töistään löytyy kuvia täältä: Omin pikku kätösin by Sirpa 


Tässä on äidin tekemiä pipareita, joilla herkuteltiin. :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Marraskuun paketti snyltä

Kiiresen työpäivän jälkeen olin kotiin matkalla töistä ja tuli tieto, että paketti oli postissa minua odottamassa. Voi kun paketti voikin raskaan päivän jälkeen piristää. 

Kyseinen paketti on aivan ihana minun näköiseni. :)

Paketti sisälsi kaikkea aivan ihanaa. Siellä oli neljä kerää uutta tuttavuutta eli  My first regia-lankaa. Sitä löytyi kirjavana lankana sekä vaaleanpunaisen sävyissä että vaaleansinisen sävyissä, lisäksi oli kerät vaaleanpunaista että vaaleansinistä lankaa. Lisäksi oli kerä Mark & Kattensin Moss Space lankaa, joka myös on aivan uusi tuttavuus. Lisäksi siellä oli kauniissa pahvikortissa ompeluneuloja, puikkomitta, sydämen muotoinen lasihelmi, pöllö servettejä, huulirasva, eräänlaiset sakset, tuikkukynttilöitä ja kaksi tikkaria sekä kortti. 


 Kruununa paketista löytyi ihana neulekirja nimeltään Pehmoisia neuleita pienokaiselle. Olen usein hypistellyt ja katsellut kyseistä kirjaa, mutta vielä on jäänyt kaupan hyllylle.



Suuri kiitos snylleni paketista. Oikea piristysruiske raskaaseen työviikkoon.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Lokakuun paketti sny:ltä

Vihdoin sain kameran ja muistikortinlukijan samaan paikkaan ja sain kamerasta kuvat koneelle. 

Sain paketin jo kuukausi sitten neuleystävältäni. 





Paketti sisälsi Easy knit-lankaa, nro 10 puikot, puikkokotelo, mittanauha, silmukkamerkkejä, nenäliinoja, neuleohje langalle, nuppineuloja ja läkerol-pastelleja. 

Paketti oli ihana ja olen aloittanut tekemään sen ohjeen mukaan kauluria kyseisestä langasta. 





tiistai 29. lokakuuta 2013

SNY:n lokakuun paketista välitietoa

Paketti saapui perille jo ajat sitten, mutta teknisiä ongelmia löytyy täältä. Kuvat ovat kamerassa ja kameran muistikortinlukija on vanhempien luona. Kuvat tulevan viimeistään isänpäiväviikonloppuna..


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Syyskuun sny paketti

Mihinkäs tämä aika katoaa. Olevinaan on sairaslomalla ja päivät tuntuvat menevän kuin siivillä. Neulottua on tullut jonkun verran ja niistä valmiista töistä tulee kuvia myöhemmin, kunhan on taas aikaa. 

Sain salaiselta neuleystävältä paketin jo viime viikon tiistaina eli kiitos siitä kovasti. Paketti oli hyvin minun näköiseni ja pidän kovasti siitä. Lisäksi iso kiitos synttärilahjastakin. :) Syyskuun paketti sisälsi kerän Jussi-lankaa, kerän Cosima-lankaa, kerän vironvillaa, sukat, ison pussillisen nappeja, muffini-vuokia, suklaalevyn, pari pussia kaakaota ja kortin. Jussi-lanka on ennestään minulle tuttua ja tuo cosima-lanka on materiaaliltaan yhtä minun suosikkia eli merinovillaa. Oikeastaan eniten pohdinnan alla on, mitä tekisin tuosta vironvillasta. Niin ja tuo suklaa tuli heti testattua. Oli muuten todella hyvää salmiakkisuklaata.. En ollut aikaisemmin tuota maistanutkaan. 



Paljon on kuvia kamerassa valmiista töistä eli pitäisi vaan ruveta lisäämään. Lisäksi pari työtä on kesken ja muutama tilaustyö on vielä aloittamatta. Jostain syystä löydän aina jotain ihanaa ja uutta, mitä haluan tehdä. 

P.S. Uusin tekniikka, mitä olen harjoitellut, on magic loop- tekniikka ja tällä kertaa kaksi sukkaa samaan aikaan. Jotenkin sukkien neulonta on ollut välillä tylsää minulle, mutta olen nyt löytänyt uuden innostuksen niiden tekemiseen tuon tekniikan kautta. 

maanantai 12. elokuuta 2013

Äitienpäivälahja


Enpä muista, mistä blogista bongasin tämän satulan päällisen.
Äitini on kova pyöräilemään, niin ajattelin, että tämä on täydellinen lahja äitienpäivänä. 

Lankana käytin Puro batic uusista sävyistä.
Satulan päällinen on tehty afrikankukista. 

Työ oli ihanan nopea tehdä ja lanka oli aivan mahtavaa virkata. 

Päällinen on kuulemma kovassa käytössä. 




sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Talvi hattu vol 1


Löysin syksyllä Helsingin Menitasta aivan ihanaa lankaa ja siitä oli minulla haaveissa tehdä hattu. Se lanka hautui kaapissa monta kuukautta ja minulla oli vaikeuksia päättä, minkä mallisen hatun haluan tehdä. Lopulta, kun etsin ystäväni hattuun mallia internetin ihmeellisestä maailmasta, törmäsin tähän hattuun ja ihastuin siihen heti ensisilmäykseltä. 




Hattu oli nopea tehdä. Loppujen lopuksi tein sitä hattua vain parina iltana ja seuraavana päivänä sain sen jo käyttöön. Lanka on Nepalia eli siinä on 65% villaa ja 35% alpakkaa. Aivan ihanan pehmeä ja kutittamaton lanka. Ja tuo väri oli kuin minulle tehty. Minut tunnetaan ystäväpiireistä vihreän erisävyjen rakastajana. 

Lanka: Drops Nepal (65%villa ja 35% alpakka)
Puikot: novitan pyöröpuikot koot 4 ja 5


Napit löytyivät omista varastoista. Innostuin viime syksynä massailusta ja pääsin tutustumaan sen saloihin massailukursseilla. Nämä napit olivat viikonlopun saldoa ja aivan kuin ihmeeksi ne sopivat hatun väreihin. Toivottavasti napit kestävät Suomen säätä. 

Tyytyväinen olen ollut hattuun. Se on ollut joka päiväisessä käytössä. Vähän on venynyt ja virunut, mutta hattu on vain parantunut käytössä. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Patalaput


Tällaiset tuli ommeltua hyvälle ystävälle syntymäpäivä- ja tuparilahjaksi. Malli on sovellettuna Suuren käsityö-lehden joulunumerosta useamman vuoden takaa. 

Tein jokunen vuosi sitten sisaruksilleni joululahjaksi samanlaiset patalaput. 

Kankaan ostin Anttilasta. 

lauantai 5. tammikuuta 2013

Kuvia

Tässä on muutama kuva, joita on vuosien varrella tullut otettua.. 



Mummolan savusaunan päätyä!! 



Tässä pääsiäiseltä 2012 maalattuja munia!!






Lapsuuden kesän maisemia






Pienen prinssin ja prinsessan neuletakit



Tällainen neuletakki lähti pienelle miehelle alku kesästä, Herra ei kyllä ole enää niin pieni. 

Lankana tässä muistaakseni oli Nalle ja malli on jo useamman vuoden vanhasta Novita-lehdestä. Tätä mallia olen useamminkin käyttänyt pienten lasten neuleissa, koska tuo malli menee vielä isompanakin, koska on joustinneuletta. 




Ja tällainen lähti pienen miehen serkulle, joka on muutaman kuukauden vanhempi. Lankana sama Nalle. Silmukkamäärät samat, kun edellisessä neuletakissa, mutta patenttineuleena neulottu. 

Molemmat takit ovat kuulemma kovassa käytössä ja ovat sopivat nyt!!

rohkaistumista

Vihdoin itsekin rohkaistuin aloittamaan blogin kirjoittamisen. Olen aktiivisesti seurannut monia käsityö- ja leivontablogeja. Välillä saan liikaakin ideoita muiden blogeista. Ja sen jälkeen huomaakin, että must do- listalla on taas aivan liikaa uusia kokeiltavia neulonta tai virkkausmalleja.

Eniten minulta tulee lapsille neuleita. Kuten tuttavapiiriin syntyville lapsille tulee aina jonkinlainen neuletakki. Lisäksi sukkapaja on laaja. Viime jouluna minulla oli tarkoitus tehdä kaikki joululahjat itse. Ja tavoitteeseeni pääsin. Jokaisessa lahjassa ainakin osa oli itse tehtyä.

Pitkän töistä poissaolon aikana tuli paljon neulottua. Aluksi sairasloma kesti 8,5kk ja sen jälkeen työpaikan etsintä jatkuu edelleen. Eli viikon päästä 12.1.2013 tulee vuosi kuluneeksi sairasloman alkamisesta. Jos vaikka mahdollisimman äkkiä pääsisi töihin kiinn



   Tässä tätitettävilleni tehdyt sukat syksyltä!!


Nuo sukat ovat tehty ihan perussukkien ohjeella omasta päästä. Pyöröpuikoilla ovat neulottu magic loops tekniikalla!! Lankana muistaakseni Gjestalin Maija lanka. Isoimpiin eli noihin punaisiin sukkiin meni n.45 g ja muihin sitten vähän vähemmän!!

Mutta lisäilen vähitellen kuvia töistäni, mitä olen aikaisemmin tehnyt. Valitettavasti joululahjoista ei tullut otettua ollenkaan kuvia.